Nyt on sitten matkani tullut päätökseensä. Viimeinen viikko perheen luona kului nopeasti. Tajusin oikeastaan vasta perjantaina, että tosiaan, huominen on viimeinen päivä täällä.
Sunnuntaiaamuna oli sitten lähdön paikka. Heräsin seitsemän aikoihin ja aamupalan jälkeen laitoin viimeiset tavarat laukkuihin. Misty ja lapset lähtivät kirkkoon vähän ennen kuin minun piti lähteä, joten heidät jouduin hyvästelemään ensin. Lapset tulivat halaamaan ja Jacob, pienenä yllätyksenä, oli lapsista se, joka itki. Ehkä muut lapset eivät oikein vielä tajunneet asiaa. Myöhemmin kuulin, että Jacob ja Carly olivat itkeneet matkalla kirkkoon ja Jacob välillä sen aikanakin. Mukava tietää, että he pitivät minusta niin paljon. Carlyhän kyseli, että voisinko tulla viikon päästä uudestaan, tai kuukauden, tai voisin olla kesän… ”I want you to stay” :) Mistyä halatessa tuli molemmille kyyneleet silmiin. Sittenpä he jo lähtivätkin. Minulla oli vielä sen jälkeen aikaa vajaa puoli tuntia, ennen kuin Nick lähti viemään minut lentokentälle. Olisi hänkin voinut vielä pidempään minut siellä pitää. Hän sanoikin, että muista, että sinulla on täällä aina perhe.
Kansasin lentokentältä matka sitten alkoi. Koneeseen pääsimme ajoissa, mutta kone odotti kentällä noin 45 minuuttia, ennen kuin pääsi lentoon. Viivästyksen syystä en saanut kuulutuksesta selvää, se saattoi liittyä jotenkin säähän. Chicagoon saavuttuani ja matkalaukun saatuani piti mennä terminaalijunalla kansainväliseen terminaaliin ja löytää KLM:n ja Deltan check-in paikka. Siitä ja turvatarkastuksesta läpi päästyäni ja portille tultuani ei odotteluaikaa enää ollutkaan kun reilu puoli tuntia. Oli siis ihan tarpeen neljän tunnin vaihtoaika. Lento Amsterdamiin lähti ajoissa. Vähän sain lennolla torkuttua, mutta en varsinaisesti pidempää aikaa nukkunut. Suhteellisen nopeasti meni aika, vajaa kahdeksan tuntia kesti lento, tunnin vähemmän kuin toiseen suuntaan tullessani. Lentoliikenteen viimeaikaisesta kaaoksesta huolimatta koneessa oli aika väljää, minä sain ikkunapaikan ja kolmesta penkistä keskimmäinen oli tyhjä. Amsterdamiin saapuessa sisäinen kelloni oli yksitoista illalla, eli nukkumaanmeno aika, mutta kello olikin paikallista aikaa seitsemän aamulla, herätys! Kentällä oli noin kahden tunnin odotteluaika ennen kuin viimeinen lentoni Helsinkiin lähti kymmeneltä. Tämä lento tuntui pitkäveteisimmältä, kestoa sillä oli noin kaksi ja puoli tuntia. Alkoi väsymys painaa. Sittenpä olinkin Suomessa taas, pitkästä aikaa.
Tuntui yhtä aikaa mukavalta palata Suomeen ja samalla haikealta olla poissa USA:sta ja perheen luota, jota en tule näkemään pitkään aikaan. Helsinki-Vantaalta lähdin linja-autolla Hakaniemeen, josta kävelin Piritan luo. Eipä tuntunut yhtään väsyttävän illalla, vaikka noin 32 tuntia tuli oltua hereillä. Sisäinen kelloni näytti edelleen iltapäivää. Kuitenkin, kuten tiesinkin käyvän, nukahdin heti pitkälleni käytyä ja nukuin noin seitsemän tuntia aamu kuuteen asti heräämättä. Siinä vielä torkuin kahdeksaan asti, kun Pirita lähti töihin seitsemän aikoihin. Juna kohti Joensuuta lähti kymmenen jälkeen ja oli perillä kolmelta. Nyt on siis viimeinenkin matkaosuus tehty ja olen vihdoinkin kotona.
Aika Olathessa oli mahtavaa. Olen todella iloinen siitä, että minulla oli mahdollisuus tähän kerran-elämässä –kokemukseen. Erityisen onnellinen olen siitä, että sain tutustua näin upeaan perheeseen, jotka toivottivat minut tervetulleeksi kotiinsa ja vajaan kolmen kuukauden aikana ottivat minut osaksi perhettään. Tulen kaipaamaan takaisin Olatheen varmasti useamman kerran ja ikävä heitä tulee. Enää ei ole ketään kiipeämässä syliin ja pyytämässä vähän väliä pelaamaan jotain. Tulen aina muistamaan nämä kuukaudet. Nyt vain täytyy pitää tiiviisti yhteyttä perheeseen ja toivoa, että näkisimme muutaman vuoden sisällä uudestaan. En myöskään aio lakata houkuttelemasta heitä Suomeen. :)
Johanna kiittää ja kuittaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti