Kansas Cityn eläintarhassa käynti oli yksi mukavimmista päivistä täällä. Kävimme siellä Nickin, Jacobin ja Carlyn kanssa. Riley oli mummolassa, mikä helpotti meidän päiväämme. Eläintarha oli kohtuullisen iso, kävelymatkaa tuli jonkin verran, muttei liikaa. Varsinkaan kun se tarkoittaa, että eläimillä on edes jokseenkin inhimillisen kokoiset aitaukset. Siellä oli monenlaisia eläimiä, myös sellaisia, joita en ollut aikaisemmin itse nähnyt. Eniten minua kiinnostivat kissaeläimet. Näinkin noin viisi leijonaa, kaksi gebardia, leopardin joka käveli aitaustaan ympäri, sekä kaikkein hienoimmat, kaksi tiikeriä. Niitä olisin voinut katsella puoli päivää. Toinen jopa lyhyen aikaa kävi leikkimässä isolla pallolla vesilammikossa.
Eläinteemassa jatkaakseni, eilen minulle oli järjestetty pieni yllätys (jonka olin kylläkin jo arvannut edellisenä päivänä). Pääsin ratsastamaan! Nick, Misty, minä ja ohjaaja Steve ratsastimme kaksi tuntia kapeita metsäpolkuja pitkin. Hevoset olivat Missouri Foxtrotter -rotuisia. Niille ominaista on erityinen kävelytyyli, jonka ansiosta ravi on todella pehmeää. Se ei pomputtanut ollenkaan ylös-alas, vaan liike oli enemmänkin keinutuolimainen, todella mukava. Hevosilla olikin meno päällä ja heti tilaisuuden tullen ne lähtivät ravaamaan, laukkakin olisi kiinnostanut. Ratsastimme aidosti lännen tyylillä (Lännessähän olemme): oli lännensatula, lännentyyliset suitset ja pitkiä ohjia pidettiin yhdessä kädessä. Kypärä ei lännentyyliin kuulunut. Metsässä ratsastaminen oli vaihtelevaa. Polku oli kapea ja piti olla tarkkana ettei polvet osuneet puihin, alussa kerran osuikin. Välillä kiivettiin ylämäkiä, välillä laskeuduttiin jyrkkiä alamäkiä. Oli mutaa, kiviä ja hiekkaa. Kuljimme myös vähän matkaa puroa pitkin. Välillä polulla oli pieniä puunrunkoja ja kahden vähän isomman yli hevoseni, Pretty, päättikin hypätä. Ensimmäisen kerran se yllätti, mutta toisella kerralla osasin jo odottaa sitä. Pieniä hyppyjähän ne olivat, juuri ja juuri huomattavia, mutta olenpahan nyt hypännyt hevosella, mitä olen aina halunnut tehdä :) (Tai no, hevonen hyppäsi ja olin kyydissä...) Kerran tulimme leveämmälle ja suoralle kohdalle, jossa saimme antaa mennä. Riitti kun vähän antoi hevoselle merkkiä, että nyt saisi mennä ja se ampaisi vauhtiin. Menin jonon ensimmäiseksi ja laukkasin pitkän pätkän vahudilla. En voi kuvailla miten hienoa se oli :) Kyllä tämä tyttö hymyili kahden tunnin jälkeen.
Noniin, muihin aiheisiin, kun ei ketään muuta kuitenkaan kiinnosta hevosista lukea... :P Pokeripelit oli tuossa yksi perjantai. Tällä kertaa pärjäsin paremmin kuin viimeksi, paljon paremmin kuin olisin koskaan uskonut. Tulin toiseksi! Onnistuin sinnittelemään mukana niin pitkään, että jäljellä olivat vain minä ja Nick. Voittaja oli jo selvillä, sillä Nickilllä oli niin paljon enemmän pelimerkkejä kuin minulla, mutta silti sinnittelin vielä hetken mukana. Tienasin siis 60 dollaria (miinus osallistumismaksu $20) :P Aikas hyvin, sanoisin.
Pääsiäinenkin tässä ehti olemaan. Oli kivaa toimia pääsiäispupuna. Täällä eivät lapset nimittäin käy virpomassa, eivätkä saa suklaamunia. "Pääsiäispupu" käy yön aikana (illalla) piilottamassa muovisia munia ympäri taloa, joiden sisältä löytyi 1 ja 10 sentin kolikoita. Niitä piilottelimme paljon kaikkialle mistä piilon keksimme. Tämän lisäksi kaikki saivat pääsiäiskorin, missä oli karkkia ja pieniä lahjatavaroita. Lapsien korit olivat mielestäni isot ja niissä oli paljon tavaraa. Minäkin sain korin, jossa oli karkkien lisäksi valokuvakehys (kuulemma Amerikanperheen kuvaa varten), sekä pienet shampoo-, hammastahna- ja aurinkovoidepurkit.
Viime viikonloppuna kävimme partioryhmän kanssa tähtitornissa. Itse torni oli pieni, mutta kaukoputki oli iso. Oli lämmin ja lähes pilvetön ilta. Näimme kaukoputkella Venuksen, joka näkyi vain kirkkaana pisteenä, mutta Saturnus olikin paljon hienompi. Siitä erotti selkeästi renkaat ja kolme kuutakin. Väriltään se oli hyvin vaalean keltainen. Näimme myös "tähtipilven", mistä syntyy uusia tähtiä. Se sijaitsi Orionin tähtikuviossa. Paljaalla silmällä näimme myös Merkuriuksen ja Marsin.
Kävimme viime viikolla syömässä kahdessa hienossa ruokapaikassa. Ensimmäinen oli Mongolian Barbeque -paikka. Siellä ruoka kerättiin itse kuppiin, joka sitten vietiin kokkaajille, jotka valmistivat ruoan todella suurella wokkipannulla. Sen ympärillä oli ainakin viisi ruoanlaittajaa. Ruoka oli todella hyvää, itsehän sen sai valita. :) Toinen ruokapaikka oli Japanese Steakhouse. Siellä ruoka tilattiin normaalisti menusta, mutta kokki tuli valmistamaan sen eteemme. Pöytä kiersi kuuman levyn ympärillä, jossa kokki valmisti ruoan mahtavan shown kanssa. Hän mm. heitteli katkaravun palasia ja meidän piti napata se suuhun, sekä teki sipulirenkaista tulivuoren johon hän sytytti ison liekin. Ruokaa oli paljon ja se oli todella hyvää. Erikoisuutena noissa paikoissa oli paahdettu riisi, jonka sekaan laitettiin inkiväärikastiketta, sipulia ja kananmunaa. Nam!
Tässäpä alkaa olla menneet tekemiset. Lämpötila on ollut kesäisissä lukemissa jo pitkään. Tänäänkin on +26 astetta ulkona. Jonkin verran on tullut rusketuttua jo. Kuulemma tähän aikaan vuodesta alkaa olla tornadovaara, mutta ei ole kertaakaan hälytystä tullut. Kerran kylläkin kuulin, kun täällä testattiin varoitussireeneitä. Ne testataan kerran kuussa, kuun ensimmäinen keskiviikko. Vaikka hälytys tulisikin, se ei välttämättä tarkoita, että tornado on juuri siellä, vaan hälytys tulee kerralla isommalle alueelle. Hälytys annetaan myös, jos pilvet alkavat pyöriä niin, että on vaarana tornadon muodostuminen. Ukkosta täällä on ollut pari kertaa, kerran salamoi todella paljon. Minähän olin siis ihastuksissani ikkunassa ulos katsomassa.
No niin, paljon asiaa tulee kun harvoin kirjoittaa, mutta tässäpä nämä alkavat olla. Lauantaina aamulla on edessä lähtö Chicagoon. Kaikki lennot ja hotellit on varattu ja maksettu. Nyt vaan jännitetään pääseekö Antti tulemaan tänne lauantaina, tai edes viikonlopun aikana. Islannissa purkautui tulivuori ja siitä tullut tuhkapilvi on lamauttanut lentoliikenteen koko Euroopassa. Ei auta kun toivoa, että lennot lähtisivät lauantaina suunnitellusti, aikaa siihen ei ole paljoa.
Nyt siis vaan peukut pystyssä lauantaita odottamaan, ja nauttimaan viimeisistä päivistä Olathessa, amerikanperheen luona.

Kiva lueskella tekemisistäsi. Varmaan tulee tunne että "joko se nyt loppui". Täytyypä järjestää pokeri-ilta ja varautua henkisesti kirvelevään tappioon. TERVETULOA takaisin.
VastaaPoistaTerveisin Isi
Helsingissä oon pari päivää nyt ootellu, josko tuhkapilvi antautuisi, mutta huonolta näyttää... Minun oli siis tarkoitus lentää tänään Chicagoon, mutta koska kentät ovat kiinni, lento ei onnistunut. Seuraava lento, jossa on vapaita paikkoja, menisi sinne vasta keskiviikkona. Näin ollen täytyy jättää matka tällä kertaa väliin, kolmen päivän takia kun ei noin pitkälle kannata enää lähteä. Johanna on perheen luona viikon pidempään, ja tulee sitten suoraan Suomeen. Ehkäpä teemme lähiaikoina erillisen reissun Floridaan, sen verran jäi molempia harmittamaan kun ei tällä kertaa onnistunut :) Huomenna keula kohti Joensuuta. Toivottavasti reilun viikon päästä lennot kulkee jo normaalisti, ihan vähän jo ootan kultaani takaisin <3
VastaaPoista